keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Selkärankareuma on kamala kaveri. Ja siitä ei pääse eroon, näin ainakin koululääketiede väittää. Onneksi se ei pidä paikkaansa. Selkärankareuman oireita voi lievittää ja sen voi jopa kokonaan parantaa tärkkelyksettömän ruokavalion avulla. Ruokavaliosta ei juurikaan ole suomeksi tietoa ja siksi kirjaan tähän sen pääpiirteet mahdollisimman yksinkertaisesti. Jossain vaiheessa tarkoituksenani on tehdä nettisivut ja painettu opaslehtinen, joihin tulisi yksityiskohtaisempaa tietoa.

Ruokavalio ei ole virallisten ravitsemussuositusten mukainen, eikä lääkäreiden yleisesti suosittelema. Vastuu ruokavalion aloittamisesta on tietenkin jokaisella itsellään. Tällaisten ruokavalioiden terveellisyyden puolesta on kuitenkin olemassa vakuuttavaa tieteellistä tietoa ja ihmisten parantumiskokemukset puhuvat myös puolestaan. Tietoa on etsittävä itsenäisesti ja esimerkiksi vitamiinilisät ovat usein tarpeen.

Tässä tulee vain ihan perustieto. Minuun voi ottaa yhteyttä ja kysellä lisää, neuvon mielelläni.
ruokavalio@gmail.com


Ruokavalio perustuu klebsiella-teoriaan

1. Selkärankareumaa sairastavilla on suolistossaan liikaa klebsiella-bakteereja.
2. Klebsiella aiheuttaa tulehduksen ja sitä kautta reumaoireet.
3. Klebsiella tarvitsee elääkseen tärkkelystä.
4. Klebsiellan voi näännyttää nälkään välttämällä tärkkelyksen syömistä.

Joillakin auttaa jo tärkkelyksen vähentäminen, toiset eivät siedä sitä edes pieniä määriä.

Missä on tärkkelystä?

Tärkkelystä on hyvin monissa ruoka-aineissa. Annan tässä suuntaa-antavan listan, mutta listoihin ei joidenkin ruokien kohdalla ole luottaminen. Silloin auttaa jodi-testi. Osta apteekista jodi-spriitä ja tipauta sitä pipetillä pisara testattavaan ruokaan. Jos väri säilyy alkuperäisen oranssina, tuotteessa ei ole tärkkelystä. Eriasteinen tummeneminen viittaa eri tärkkelysasteisiin. Valkoinen leipä muuttuu hiilenmustaksi. Jodia ei saa syödä, joten heitä testierä pois.

Tärkkelystä sisältävät:
viljat
juurekset ja maissi
palkokasvit
jotkin raa'at vihannekset
(esim.kukkakaali, kohtuullisissa määrissä kuitenkin ok)
jotkin keitetyt vihannekset (keitettäessä solukalvo hajoaa ja tärkkelys pääsee vapaaksi)
jotkin hedelmät (epäluonnollinen kypsytys saattaa jättää hedelmän tärkkelyspitoiseksi)
useimmat mausteet
jotkin pähkinät
jotkin lisäaineet ovat tärkkelystä (esim. lääketableteissa usein oleva maissitärkkelys, lue tuoteselosteet huolella kaikesta mitä syöt!)

Tärkkelyksen lisäksi laktoosi ja muut sokerit saattavat ruokkia klebsiellaa.

Ruokavalio käytännössä

Ruokavaliosta on olemassa kaksi versiota: vähätärkkelyksinen ja tärkkelyksetön.

Vähätärkkelyksistä kutsutaan myös Lontoon selkärankareumaruokavalioksi (London AS Diet), koska lontoolainen lääkäri Alan Ebringer kehitti sen. Hän suositteli jättämään pois viljatuotteet, riisin ja perunat. Ja vastaavasti lisäämään lihan, kalan, kananmunien, vihannesten ja hedelmien määrää.

Joillekin pelkkä tärkkelyksen vähentäminen ei riitä ja tarvitaan täysin tärkkelyksetöntä ruokavaliota. Tästä löytyy tietoa englanniksi Carol Sinclairin kirjasta ja KickAs -sivuston keskustelupalstalta.

Ruokavalion aloittamisestakin on olemassa kaksi tapaa.
1) Vähennä asteittain tärkkelyksen määrää ja katso missä kohtaa oireesi helpottavat.
Aloita jättämällä viljat, maissi ja palkokasvit. Seuraavassa vaiheessa jätä riisi ja peruna ja lopulta keitetyt vihannekset.

2) Jätä kaikki tärkkelys sekä laktoosi pois ruokavaliostasi. Kun olet oireeton, voit pikkuhiljaa testailla josko voisit lisätä jotain pois jättämiäsi ruokia takaisin.

Mitä voi syödä?

Liha
Kala
Kananmuna
Rasvat (Runsaasti, sillä energiaa on saatava kun hiilihydraatit vähenevät.)
Kasvikset (Juureksissa on paljon tärkkelystä. Kasvisten kypsyminen ja kypsentäminen vaikuttaa tärkkelyspitoisuuteen. Parasta on testata jodilla. Tärkkelysvapaita vihanneksia ovat pinaatti, parsa, fenkoli ja miedot sipulit.)
Hedelmät (Banaanissa paljon tärkkelystä. Muut hedelmät periaatteessa tärkkelyksettömiä, mutta koska ne tuodaan raakoina Suomeen, epäluonnollinen kypsyminen saattaa jättää hedelmään tärkkelystä.)
Kuivahedelmät
Marjat
Jotkin pähkinät (cashew-, pekaani- ja maapähkinöissä runsaasti tärkkelystä, muut yl. ok.)
Maitotuotteet? (Harvalle käy..)
Idut, tofu, merilevä, kookosmaito/kerma ...

Kuinka pian toimii?

Ruokavalio auttaa useimmilla jonkin verran jo viikossa. Mutta toisilla siihen saattaa kulua kuukausia. Lisäksi prosessi kestää kauan ja täydelliseen oireiden poistumiseen voi kulua pari vuottakin. Ruokavalion noudattaminen on raskasta ja usein turhauttavaa, mutta lopussa kiitos seisoo! Itse olen joutunut menemään aivan äärimmäisyyksiin ruokavalioni kanssa, mutta olen oppinut, että luovuttaminen ei kannata - aina löytyy jotain mitä vielä voi kokeilla.

Mistä tietoa?

Carol Sinclair: "The New IBS Low Starch Diet"
Tarkka selvitys siitä missä kaikessa tärkkelystä on ja miten toteuttaa ruokavalio käytännössä.

www.kickas.org ja NSD-palsta (No Starch Diet)
Selkärankareumaan liittyvä sivusto. NSD-palsta täydentää Sinclairin kirjan tietoja satojen ihmisten kokemusten voimalla.

Jos tärkkelyksetön ei riitä tai auta, kannattaa tutustua paremmin vähähiilihydraattisiin ruokavalioihin yleensä. Niiden tavoitteena on vahvistaa immuniteettia ja siksi ne parantavat myös parantumattomina pidettyjä autoimmuunisairauksia.

Yksinkertaisin esitys aiheesta löytyy täältä: www.healingnaturallybybee.com
Aivan mahtava sivusto. Tekstissä puhutaan hiivasta, mutta kyseessä on kuitenkin ylipäätään parantava ruokavalio oli kyse sitten mistä tahansa huonon vastustuskyvyn aiheuttamasta sairaudesta. Sivuilla on valtavasti tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa. Aloita esimerkiksi lukemalla tämä artikkeli: www.healingnaturallybybee.com/articles/intro2.php

Suomeksi löytyy paljon tietoa vähähiilihydraattisista ruokavalioista (Atkins, Heikkilä, jne.)
Myös SCD-ruokavalion sivusto on hyvä ja hyvin paljon tärkkelyksettömän suuntainen, joitain eroja kuitenkin on. http://www.scd-fi.info/


Minun tarinani


Tarina on kirjoitettu erästä toista palstaa varten, toistoa saattaa siis olla.

Polkuni ruokavalioiden kanssa on pitkä, mutkitteleva, risteävä ja vielä kesken. Koitan kuitenkin kertoa päälinjat tässä ja jos jostakusta tuntuu että voisin olla enemmän avuksi, sähköpostia saa lähetellä.

Iso osa tarinasta kertoo reumani hoidosta ruokavaliolla, mutta tieto on varmasti hyödyllistä jokaiselle vatsavaivaiselle. Vastustuskyky kun asuu suolistossa. Ja jos vastustuskyky pettää, ihmiselle tulee kroonisia sairauksia. Eli ottakaa ne suolisto-ongelmat vakavasti ja hoitakaa ne ennen kuin edessä on jotain vaikeampaa!

Ryhdyin kasvissyöjäksi 14 vuotta sitten 14-vuotiaana ja sen jälkeen en juurikaan ole terveitä päiviä nähnyt. (Haluaisin kaikesta sydämestäni olla edelleenkin kasvissyöjä, mutta elimistöni ei sitä kestä ..syy selviää ihan pian). Silloin alkoivat pitkäkestoiset vatsavaivat: ilmavaivoja, turvotusta, ruoka ei sulanut ja olo oli kaikin puolin kamala. Maidon jätin silloin pois, mutta silloin ei käynyt mielessäkään että kasvissyönnillä saattaisi olla asian kanssa mitään tekemistä. Koitin vain sinnitellä suolistovaivojen, väsymyksen ja masennuksen kanssa.

23-vuotiaana selvitin eliminaatioruokavalion avulla, että maito, kotimaiset viljat ja hedelmät eivät minulle sopineet. Lisäksi pakotin itseni syömään taas lihaa. Vatsani oli ollut 9 vuotta niin turvonnut, että usein minun luultiin olevan raskaana ja nyt se katosi! Samoin yleinen väsymys helpotti jonkin verran. Nyt tietenkin tiedän, että minulla on täytynyt olla hiivasyndrooma, kun oireet noin radikaalisti helpottivat tuollaisella ruokavaliolla.

Mutta vielä ei todellakaan oltu selvillä vesillä. 25-vuotiaana sairastuin ärhäkkään selkärankareumaan. Oireita oli ollut jonkin verran jo viiden vuoden ajan, mutta niitä ei ollut tutkittu sen kummemmin. No, nyt kaikki tapahtui sitten vauhdilla. Kaikki isot niveleni tulehtuivat ja toimintakykyni meni todella huonoksi. Kivut olivat valtavat, olkanivelten tulehdusten takia kädet eivät toimineet, kävely ei onnistunut, nukkuminen oli mahdotonta jne. Ja vieläkään minua ei otettu vakavasti, kaikki pantiin ahdistuksen piikkiin ja aloin lopulta itsekin uskoa siihen. Kunnes hukkuneet labratulokset löydettiin ja tulehdusarvojen huomattiin olevan tähtitieteelliset.

Minulla epäiltiin olevan nivelreuma ja lääkityksiä aloitettiin lukuisia. Sytostaatit aiheuttivat järjettömän kuvotuksen, kortisoni haurastutti luuni ja muista reumalääkkeistä ei ollut hyötyä. Oikea diagnoosi eli selkärankareuma saatiin kun aloin itse sitä ehdotella. Minun tautini oli todella äkäinen ja lääkärit olivat sen kanssa ihan ymmällään. Biologiset reumalääkkeet olisivat olleet seuraava vaihtoehto, mutta onneksi niitä ei tarvinnut kokeilla.

Googletin, googletin ja googletin. Ja vihdoinkin jotain löytyi: tärkkelyksetön ruokavalio. Sitä käytetään maailmalla sekä hiivansyndrooman että selkärankareuman hoidossa. Ideana on se, että tärkkelys ruokkii klebsiella-bakteeria (tai muita villiintyneitä bakteereita), mikä taas aiheuttaa tulehduksen ja selkärankareuman (tai muita oireita). On valtava määrä ihmisiä, jotka ovat parantuneet selkärankareumasta tai/ja suolistovaivoista tärkkelyksetöntä ruokavaliota noudattamalla.

Minun selkärankareumani helpotti valtavasti tärkkelyksettömän ruokavalion avulla. Mutta koska olin monipuolisuuden lisäksi alkanut syödä ennen välttämiäni hedelmiä ja kuivattuja hedelmiä, hiivaongelma räjähti käsiin. Vanhat tutut vatsavaivat ja väsymys palasivat kuvioihin.

Ja niinpä jouduin taas kiristämään ruokavaliota. Olen lähes oireeton kun vältän kaikkia hiilihydraatteja. Eli jos syön vain lihaa, kalaa, kananmunia, rasvaa ja lisäravinteita. Syön myös jonkin verran kaalia ja sipulia. Ja välillä retkahdan ja syön kuivattuja hedelmiä tms.

Joka kerta kun ruokavalioni on muuttunut, olen ajatellut että vaikeammaksi ei voi mennä. Mutta niin vain on jokainen muutos vienyt vielä rajoittuneempaan suuntaan. Seuraava askel lienee valoravintoon siirtyminen ;). Helppoa ei todellakaan ole ollut tai ole. Mutta koen ettei minulla ole vaihtoehtoja. En halua pilata loppuakin terveyttäni turvautumalla kortisoniin ja suureneviin särkylääkemääriin. Ne eivät sitä paitsi edes pysäytä reumani etenemistä. Ruokavalio näyttää olevan ainoa tie tulehduksen sammuttamiseen ja sitä kautta taudin pysäyttämiseen. Haastavaa tämä on sekä luotettavan tiedon löytämisen että taloudellisten kustannusten takia. Mutta vaihtoehtoja ei ole. Parannan itseni ruokavalion avulla ja toivottavasti sen jälkeen ja jo nytkin voin auttaa myös muita.

Ei ole liioittelua sanoa, että tärkkelyksetön ruokavalio on pelastanut henkeni!